Kesävieraat

Loviisan historia kylpyläkaupunkina alkaa 1820-luvulta, kun väkeä saapui nauttimaan vettä terveyslähteestä, joka sijaitsi kaupungin pohjoispuolella niin kutsutussa Brunnshagenissa. Mineraalipitoinen lähde löytyi vuonna 1752 ja ohjattu terveysvesien huominen, eli kaivonjuonti tai runninjuonti alkoi Loviisassa. Rautapitoinen lähde tunnettiin hapanlähteenä, surbrunnen tai rautalähteenä, järnkällan. Vedestä löytyi rikki-, suola- ja hiilihapon natrium-, kalium-, kalsium-, magnesium- ja rautasuoloja. Myöhemmin on selvinnyt, että lähteen vesi on myös radioaktiivista. Rautapitoista vettä määrättiin anemiasta ja natriumpitoista vettä ruoansulatusvaivoista kärsiville. Kylpylät olivat avoimia kaikille, mutta varakkaammalle väelle kylpyläkuuri vastasi kesän lomamatkaa.

Ohjatun terveysveden juomisen päiväohjelma alkoi jo kello kuusi aamulla. Aluksi nautittiin pari lasia, mutta kuurin edetessä määrä kasvoi. Naispuoliset työntekijät annostelivat vettä kunkin asiakkaan saamien omien lääkärinohjeiden mukaan. Lähteen ympärille oli rakennettu jo 1762 kuusikulmainen paviljonki, jota kutsuttiin Kaivohuoneeksi. Vuonna 1798 kaivohuonetta laajennettiin. Uudessa rakennuksessa oli neljä huonetta, joista kaksi oli ravintola- ja tanssisaleina. Kaivohuoneen toiminnan johto oli paikallisten kauppiaiden käsissä, kunnes piirilääkäri otti sen vastuulleen 1830-luvulla. 1830-luvulla piirilääkärinä toiminut Johan Edgren keksi yhdistää veden sisäisen ja ulkoisen käytön. 1830-luvun lopulla vanha kaivohuone purettiin ja tilalle rakennettiin yksinkertainen kylpylärakennus, jossa ei ollut muuta kuin kaksi huonetta altaineen ja letkusuihkuineen. Loviisan suosio alkoi laskea 1830-luvulla, esimerkiksi Helsingin Ullanlinnan kylpylä oli paljon suurempi ja hienompi. Loviisan vanhanaikainen, vain lähteen varaan perustettu kylpylä, lakkasi toimimasta 1847. Viimeisenä toimintavuotena kirjautuneita asiakkaita oli ilmeisesti vain kaksi.

Ellen Thessman’s Bokhandelin postikortti Loviisan hapanlähdehaasta, Lovisa. Parti från Surbrunnshagen, kuvaa lähteen aluetta vuosikymmeniä lähteen aktiivisen toiminnan jälkeen. Loviisanjoen yli kulkeva silta johtaa hapanlähdehaalle, eli vanhalle kaupunginhaalle, joka on Komendantintalosta pohjoiseen. Loviisan kaupunginmuseon kokoelmat, https://finna.fi/Record/loviisakm.a53aa5ec-bd00-462b-afdf-3fca25c17dc3. Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Loviisaan oli suunniteltu uutta kylpylää jo 1860-luvun alussa. Hanke sai vauhtia kun kauppias Isac Sucksdorff perusti yhtiön Aktiebolaget för Wattenkuranstalten i Lovisa ja alkoi myydä aktiivisesti sen osakkeita. Vanhaa lähteen paikkaa pidettiin liian ränsistyneenä ja se oli liian kaukana kaupungin keskustasta. Uuden kylpylaitoksen paikaksi tulisi ns. Generalsträdgärden, joka oli alunperin komendantintaloon liittyvä hevoshaka (”kenraalinhaka – generalshagen”). Alue tunnetaan nykyään Kappelinpuistona. Vuonna 1849 alue tuli kaupungin omistukseen, ja siitä kehittyi kaupungin kylpylätoiminnan keskus aina 1930-luvulle. Wattenkuranstalten i Lovisa Ab (Bad Lovisa, Loviisan Kylpylaitos, Loviisan Kylpylä tai Loviisan Vesihoitolaitos) toimi kesäisin vuosina 1866–1935. Kylpylärakennus sijaitsi Kuningattarenkatu 21:ssa nykyisen Generalshagenin koulun paikalla.

Uusi kylpylälaitos valmistui 1865 ja se avattiin yleisölle 1866. Kylpylä rakennettiin kultaseppä A.W. Felixzonin piirustusten mukaan. Kylpylärakennus oli H-kirjaimen muotoinen, siinä oli 50 huonetta, joista 22 oli kylpyhuoneita. Alkuperäisessä rakennuksessa oli yksinkertainen julkisivu. 1882 rakennukseen lisättiin kaksikerroksinen terassi ja 1890-luvulla rakennettiin avoimet kuistit. Kylpylä tuhoutui tulipalossa vuonna 1936. Alla olevassa kuvassa kylpylaitos vuonna 1908. Museoviraston M. L. Carstensin kokoelma. https://finna.fi/Record/museovirasto.1E8ACF4589C007D9A3A665A88F87151B. Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Kylpylähoitojen yhtenä lähtökohtana oli rauhoittuminen. Kylpylän asiakkaille ei suositeltu kuin yksi tanssiais- tai konserttitapahtuma viikossa. Kylpylän puistossa oli oma konserttilavansa. Kahvin juontia pidettiin haitallisena. Rauhoittumista varten kylpylän puistossa oli risteileviä polkuja ja penkkejä, joilla levähtää. Kävelyretkiä Myllyharjulle suositeltiin myös.

Uuden kylpylän vierasmäärä oli ensimmäisinä vuosina muutamia kymmeniä. Kylpylää kehuttiin, mutta Loviisan tarjoamat ruokailumahdollisuudet olivat heikot. Kylpylän puistossa sijaitsi ravintola Kappeli ja toinen oli uusi Seurahuone. Kylpylän ensimmäinen ravintola ja tanssisali Kapellet eli Kappeli rakennettiin 1866 ja purettiin 1888. Toinen Kappeli valmistui 1889. Ensimmäisen ja toisen Kappelin kuvat ovat Museoviraston kokoelmista, https://finna.fi/Record/museovirasto.4256D369D32DA8B331A55A973847B357 ja https://finna.fi/Record/museovirasto.DE6CE9EF1B595AAD969814D112C86D46. Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Kylpylävieraille tarvittiin majoitustiloja, sillä yksi kuuri saattoi kestää viikkoja. Tamminiemeen 1890-luvun lopussa perustettu Villabolaget Ekudden vuokrasi huviloita kylpylävieraiden majoitukseen ja Myllyharjulle rakennettiin huviloita vuokrattavaksi kesävieraille. Majoitusta varten rakennettiin Myllyharjulle myös Mossebackenin pensionaatti. Talon suunnitteli arkkitehti Lars Sonck, ja se rakennettiin 1897-98. Kuva on elokuulta 1898. https://finna.fi/Record/museovirasto.F9A25451E99615740EC5568113227ED3. Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Kesäravintola Kasino rakennettiin kylpylävieraita varten Lars Sonckin piirustusten mukaan Merikylpylän läheisyyteen 1897. Kuva on noin vuodelta 1908. Museoviraston M. L. Carstensin kokoelma. https://finna.fi/Record/museovirasto.F1E6BC7BDBADFDB5657364D32ECE0B97. Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Loviisan kylpylä ei ollut taloudellisesti kovin kannattava. Sen suosio alkoi laskea 1890-luvulla. Suunnitelmia muotiin tulleista merikylpylöistä oli tehty jo 1884, mutta merikylpylä toteutui vasta 1896. Yhtenä syynä oli kunnollisen hiekkarannan puuttuminen ja toinen oli rahapula. Merikylpylän rakennuksessa oli 22 huonetta ja sitä käyttivät aluksi pääosin miehet. Merikylpylän toteutumisen myötä kylpylätoimintaa alkoi siirtyä kaupungin eteläosiin. Sinne valmistuivat samoihin aikoihin Mossebackan täysihoitola ja kesäravintola Kasino.

Ellen Thessman’s Bokhandel postikortti Boulognen metsästä. Boulognen metsä on alue Tullisillan ja Tamminiemen välissä. Etualalla on ns. kasinon laituri. Taustalla Loviisanlahti, Tullisilta ja Merikylpylä vuodelta 1896 laiturin päässä. Loviisan kaupunginmuseon kokoelmat, https://finna.fi/Record/loviisakm.e594a648-5de7-4212-91d7-681302558210. Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Merikylpylän rakennus ja Östra Nylands Segelföreningin paviljonki Tullisillalla. Loviisan kaupunginmuseon kokoelmat https://finna.fi/Record/loviisakm.09a7ba8a-5da3-42d6-9f43-160f4949e3ea. Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Loviisan uimaranta Plagen on keinotekoinen hiekkaranta, joka avattiin 1926. Vähänkin pidemmälle mennessä pohja on mutaa. Oheisessa Veljekset Karhumäen vuonna 1948 ottamassa ilmakuvassa näkyy vasemmalla Kasinon laituri ja uimarannan oikealla puolella Merikylpylä. Loviisan kaupunginmuseon kokoelmat, https://finna.fi/Record/loviisakm.b5096c36-8c02-46e9-9532-58b1e06ebc18. Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0.

Loviisan kylpylätoiminta alkoi hiipua 1920-luvulla. Ennen I maailmansotaa jopa 80 % kylpylän asiakkaista oli ulkomaalaisia. Aiemmin kylpylän asiakkaat hakeutuivat ennaltaehkäisevän hoidon, rauhoittumisen ja myös hyvitusten pariin. Sodan jälkeen asiakkaat olivat enemmän sairauden hoitoa tarvitsevia. Loviisan kylpylä lopetti toimintansa yhtiönä 1930, ja toiminta jatkui Loviisan kaupungin kunnallisena laitoksena. Loviisan kylpylätoiminta oli heikosti kannattavaa. Vuonna 1935 toiminta päätettiin jo lopettaa, mutta kylvettäjättärien pyynnöstä vuonna 1935 kylpylä toimi, ja tuloskin oli hyvä. Tarkoitus oli jatkaa kesällä 1936, mutta Loviisan kylpylä paloi 27.1.1936. Kylpylätoimintaa ei enää käynnistetty uudelleen. Mossebackenin täysihoitola paloi 31.7.1946. Kasino paloi juhannuspäivänä 21.6.1964. Merikylpylä purettiin sotien jälkeen.

Kylpylät toimivat vain kesäisin. Loviisan toisella kylpyläkaudella hoitojaksoilla olleiden asiakkaiden määrä kasvoi vuosina 1882-1890 noin sadasta noin kolmeensataan. Tämän lisäksi kylpylöissä kävi ainakin sama määrä lyhytaikaisia vierailijoita. Vilkkaimpina vuosina 1900-luvun alussa kävijöitä oli toista tuhatta, ja Loviisan väkimäärä saattoi kasvaa 50 prosenttia. Kylpylöillä ei ollut omia majoitustiloja. Kylpylävieraiden majoitukseen oli muutamia vaihtoehtoja. Vuoden 1913 turistioppaan mukaan Loviisassa oli Mossebackenin täysihoitola, hotellit Societetshuset ja Pension Central, sekä E. Erikssonin ja J. Helgasin matkustajakodit. Moni kylpylävieras majoittui vuokratuissa asunnoissa. Kylpylän intendentti pyrki järjestämään majoituspaikkoja toiveiden mukaan. Kylpylän asiakkaat pyrkivät varaamaan hyväksi havaitun majoituspaikan jo varhain. Carstensin mukaan 1880-luvulla kylpylän lähellä majoituksesta joutui maksamaan 35-40 markkaa huoneelta kuukaudessa, mutta kauempana huone oli 15-20 markkaa. Hinnat olivat yleensä ilman vuodevaatteita ja ruokaa. Kolme ateriaa päivässä maksoi 12-15 markkaa viikossa. Kylpylän sisäänkirjautuminen oli 4 markkaa, viikon hoito 13 markkaa ja lisäksi musiikista ja sanomalehdistä 2 markkaa viikossa.

G.R. Snellmanin tutkimuksessa sahatyöntekijän keskimääräinen palkka oli vuonna 1899 2,90 markkaa päivässä ja vuonna 1912 3,72 markkaa. Uudenmaan läänin sahoilla vuonna 1912 keskimääräinen palkka oli 4,07 markkaa päivässä. Koko Suomessa koneenkäyttäjien ja lämmittäjien keskimääräinen palkka oli vuonna 1912 4,24 markkaa päivässä ja Uudellamaalla 4,41 markkaa. Työviikko oli yleensä 58-63 tuntia, lauantait saattoivat olla arkipäiviä lyhyempiä. Terichoffin Loviisan sahalla tehtiin 12-tuntisia päiviä ja 63 tuntia viikossa. Suomeen tuli 1917 laki, jossa työpäivän pituus oli 8 tuntia ja viikkotyöaika 47 tuntia. Loviisan miespuolisista sahatyöntekijöistä 63 asui ainoastaan keittiön käsittävässä asunnossa, 61:llä oli huone ja keittiö, yhdeksällä oli keittiön lisäksi kaksi huonetta ja yhdellä 3 huonetta tai enemmän.

Villa Ekholmin laajennus valmistui joskus 1900-luvun alussa. Uusiin huoneisiin majoittui vuodesta toiseen sama pietarilainen pariskunta emännöitsijän kanssa. Emännöitsijä valmisti ruoat eikä Ekholmin Momi saanut puuttua siihen. Talon oma väki asui silloin vintissä.

Tiedot Loviisasta kylpyläkaupunkina perustuvat seuraaviin teoksiin:

• C. Carstens, Våra badorter. Werner Söderström, Porvoo, 1890, 48 s.
• G. Öhman, Badorten Lovisa jämte omnäjd. Helsinki, 1891, 127 s.
• Lovisa Turisten 1913, Loviisa, 1913, 94 s.
• Olle Sirén, Loviisan kaupungin historia 1745-1995. Loviisan kaupunki, Loviisa 1995, 412 s.
• Mia Grönstrand, Ruumiin terveydeksi, mielen virkeydeksi – För kroppens hälsa och sinnets vedervickelse. Loviisalaista kylpyläelämää 1762-1936 – Badortsliv i Lovisa 1762-1936. Loviisan kaupungin museo, Loviisa, 2015, 130 s.

Sahateollisuudesta:

• G.R. Snellman, Tutkimus Suomen sahateollisuudesta sekä sen yhteyteen kuuluvista metsänhakkuusta, lauttauksesta ja lastauksesta. Teollisuushallitus, Helsinki, 1914, 244 s.